Taas meni viikonloppu hieman kosteissa merkeissä. Vähän tuntuu typerältä käyttää vähät vapaapäivät krapulan potemiseen, mutta olipahan edellisenä iltana mukavaa.

Olen hyvin morkkisteleva ihminen. Aina kunnon känni-illan seurauksena tulee hirveä morkkis, vaikka mitään ikävää ei olisikaan tapahtunut. Ja sitten kun jotain on tapahtunut niin olotila on melko sietämätön. Olen välillä miettinyt alkoholinkäytön lopettamista sillä en koe sitä loppujen lopuksi hirveän antoisaksi. Lisäksi helposti homma menee lapasesta ja tulee örvellettyä. Aamulla sitten hävettää.

Nyt olisi taasen viikko töitä edessä. Aloitin nykyisessä duunissani siis viime viikolla ja pikku hiljaa rupeaa asiat luonnistumaan. Alussa oli rankkaa totutella talon tavoille ja päästä rutiiniin kiinni mutta nyt jo paikoitellen pidän työstäni. Vanhustyö on parhaimmillaan mukavaa mutta pahimmillaan hyvin rankkaa. Vanhuksen itsemääräämisoikeus ja hänen oma parhaansa on ikuisessa ristiriidassa ja hoitajan pitäisi siinä välissä toimia ja hoitaa vanhusta parhaansa mukaan. Välillä kun joku oikein inttää, haukkuu ja tiuskii vastaan vaikka yritetään vain auttaa niin helposti tulee tunne että NYT VITTU HILJAA. Jos ihminen on päästä varpaisiin ripulissa niin hänet on pakko saada pesulle. Pakko. Toisaalta kun hetken aikaa koittaa eläytyä vanhuksen olotilaan niin on helpompi ymmärtää millaisista tunnetiloista ahdistus ja agressiivisuus kumpuaa. En itsekään olisi välttämättä kauhean sävyisä ihminen, mikäli toimintakykyni olisi siinä kunnossa että tarvitsen ihan kaikessa apua. Onhan se varmasti aika kolaus omanarvontunnolle. Kuitenkin löytyy myös niitä jotka kivuistaan ja sairauksistaan huolimatta pyrkivät olemaan tyytyväisiä ja kiittelevät avusta. Näiltä vanhuksilta olenkin oppinut että oikealla asenteella pääsee vaikeissakin tilanteissa aika pitkälle.